Yhdysvalloissa kaksi kolmasosaa reaktoreista on painevesireaktoreita (PWR) ja loput kiehuvavesireaktoreita (BWR). Yllä kuvatussa kiehuvavesireaktorissa veden annetaan kiehua höyryksi, minkä jälkeen se johdetaan turbiinin läpi sähkön tuottamiseksi.
Painevesireaktoreissa ydinvesi pidetään paineen alaisena eikä sen anneta kiehua. Lämpö siirretään ydinosan ulkopuoliseen veteen lämmönvaihtimen (jota kutsutaan myös höyrygeneraattoriksi) avulla, joka kiehuttaa ulkopuolista vettä, tuottaa höyryä ja käyttää turbiinia. Painevesireaktoreissa kiehuva vesi on erillään fissioprosessista, joten se ei muutu radioaktiiviseksi.
Kun höyryä on käytetty turbiinin voimanlähteenä, se jäähdytetään, jotta se tiivistyy takaisin vedeksi. Jotkut laitokset käyttävät höyryn jäähdyttämiseen jokien, järvien tai meren vettä, kun taas toiset käyttävät korkeita jäähdytystorneja. Tiimalasin muotoiset jäähdytystornit ovat monien ydinvoimaloiden tuttu maamerkki. Jokaista ydinvoimalan tuottamaa sähköyksikköä kohden noin kaksi yksikköä hukkalämpöä johdetaan ympäristöön.
Kaupallisten ydinvoimaloiden koko vaihtelee 1960-luvun alun ensimmäisen sukupolven noin 60 megawatista yli 1000 megawattiin. Monissa laitoksissa on useampi kuin yksi reaktori. Esimerkiksi Palo Verden laitos Arizonassa koostuu kolmesta erillisestä reaktorista, joiden kunkin kapasiteetti on 1 334 megawattia.
Joissakin ulkomaisissa reaktorisuunnitelmissa käytetään muita jäähdytysaineita kuin vettä halkeamislämmön kuljettamiseen pois ytimestä. Kanadalaiset reaktorit käyttävät deuteriumilla täytettyä vettä (ns. raskasta vettä), kun taas toiset ovat kaasujäähdytteisiä. Yhdessä Coloradon laitoksessa, joka on nyt pysyvästi suljettu, käytettiin heliumkaasua jäähdytysaineena (ns. korkean lämpötilan kaasujäähdytteinen reaktori). Muutamat laitokset käyttävät nestemäistä metallia tai natriumia.
Julkaisun aika: 11.11.2022