Säteilyn tyypit Ionisoimaton säteily
Esimerkkejä ionisoimattomasta säteilystä ovat näkyvä valo, radioaallot ja mikroaallot (Infografiikka: Adriana Vargas/IAEA)
Ionisoimaton säteily on matalaenergistä säteilyä, jonka energia ei ole riittävä irrottamaan elektroneja atomeista tai molekyyleistä, olivatpa ne sitten aineessa tai elävissä organismeissa. Sen energia voi kuitenkin saada molekyylit värähtelemään ja siten tuottamaan lämpöä. Näin esimerkiksi mikroaaltouunit toimivat.
Useimmille ihmisille ionisoimaton säteily ei aiheuta terveysriskiä. Työntekijät, jotka ovat säännöllisesti tekemisissä joidenkin ionisoimattoman säteilyn lähteiden kanssa, saattavat kuitenkin tarvita erityistoimenpiteitä suojautuakseen esimerkiksi syntyvältä lämmöltä.
Muita esimerkkejä ionisoimattomasta säteilystä ovat radioaallot ja näkyvä valo. Näkyvä valo on ionisoimattoman säteilyn tyyppi, jonka ihmissilmä voi havaita. Radioaallot ovat ionisoimattoman säteilyn tyyppiä, joka on näkymätöntä silmillemme ja muille aisteillemme, mutta joka voidaan purkaa perinteisillä radioilla.
Ionisoiva säteily
Joitakin esimerkkejä ionisoivasta säteilystä ovat tietyt syöpähoidot, joissa käytetään gammasäteitä, röntgensäteitä ja ydinvoimaloissa käytettävien radioaktiivisten aineiden lähettämää säteilyä (infografiikka: Adriana Vargas/IAEA)
Ionisoiva säteily on säteilytyyppi, jonka energia on niin suuri, että se voi irrottaa elektroneja atomeista tai molekyyleistä, mikä aiheuttaa muutoksia atomitasolla vuorovaikutuksessa aineen, mukaan lukien elävien organismien, kanssa. Tällaisiin muutoksiin liittyy yleensä ionien (sähköisesti varautuneiden atomien tai molekyylien) muodostuminen – tästä juontuu termi "ionisoiva" säteily.
Suurina annoksina ionisoiva säteily voi vahingoittaa kehomme soluja tai elimiä tai jopa aiheuttaa kuoleman. Oikein käytettynä, annoksina ja tarvittavin suojatoimenpitein tällaisella säteilyllä on monia hyödyllisiä käyttötarkoituksia, kuten energiantuotannossa, teollisuudessa, tutkimuksessa sekä lääketieteellisessä diagnostiikassa ja erilaisten sairauksien, kuten syövän, hoidossa. Vaikka säteilylähteiden käytön sääntely ja säteilysuojelu ovat kansallista vastuuta, IAEA tukee lainsäätäjiä ja sääntelyviranomaisia kattavan kansainvälisten turvallisuusstandardien järjestelmän avulla, jonka tavoitteena on suojella työntekijöitä ja potilaita sekä yleisöä ja ympäristöä ionisoivan säteilyn mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta.
Ionisoimattomalla ja ionisoivalla säteilyllä on eri aallonpituudet, jotka liittyvät suoraan sen energiaan. (Infografiikka: Adriana Vargas/IAEA).
Radioaktiivisen hajoamisen ja siitä johtuvan säteilyn taustalla oleva tiede
Prosessia, jossa radioaktiivinen atomi muuttuu vakaammaksi vapauttamalla hiukkasia ja energiaa, kutsutaan "radioaktiiviseksi hajoamiseksi". (Infografiikka: Adriana Vargas/IAEA)
Ionisoiva säteily voi olla peräisin esim.epästabiilit (radioaktiiviset) atomitkoska ne siirtyvät vakaampaan tilaan samalla vapauttaen energiaa.
Useimmat maapallon atomit ovat stabiileja, pääasiassa niiden keskellä (tai ytimessä) olevien tasapainottuneiden ja stabiilien hiukkasten (neutronien ja protonien) koostumuksen ansiosta. Joissakin epästabiileissa atomeissa protonien ja neutronien lukumäärän koostumus ytimessä ei kuitenkaan salli niiden pitämistä hiukkasia yhdessä. Tällaisia epästabiileja atomeja kutsutaan "radioaktiivisiksi atomeiksi". Kun radioaktiiviset atomit hajoavat, ne vapauttavat energiaa ionisoivan säteilyn muodossa (esimerkiksi alfahiukkasia, beetahiukkasia, gammasäteitä tai neutroneja), jotka turvallisesti käytettyinä voivat tuottaa erilaisia etuja.
Julkaisun aika: 11.11.2022